tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kevättä rinnassa :)!

HUH! Viimeinkin sain aikaiseksi ja päivittelin tän meijän blogin uuteen uskoon. Vuodet ja tapahtumat ne vaan vilisee. Kevät on jännittävää, odotuksen aikaa ;) Kuti ja Tapsa paahtavat opintojen parissa ja Kuti on osoittanut taitonsa ja oppivuutensa siellä homeiden parissa. Tapsa saa kertoa lisää asiasta, kunhan ehtii.

Kevään suurimmat uutiset tulevat tässä: Olemme suunnittelemassa Kutille pentuja! Seuraavasta juoksusta Kuti on tarkoitus astuttaa ihastuttavalla ruottin pojalla Skattkammarens Dr Strangelove alias Trombilla. Trombista pääset lukemaan lisää hänen omilta sivuiltaan http://www.retrieverliv.se/ ja hänen omistajansa Nina on luvannut vastata kaikkiin Tromb aiheisiin kysymyksiin (hän puhuu myös suomea) asiasta kiinnostuneille. Kutille odotamme juoksua tässä kevään korvilla ja pinten tassujen tepsutusta sitten kesällä...:)
Pennut tulevat Kennel Biehkan nimiin ja kirjoittelen tästä rakkaus -asiasta pikapuolin lisää.

Rokin tapahtumia:
Roki kävi eilen hammaslääkärissä ja joutui luopumaan kolmesta alahampaastaan ja lisäksi kulmurin kohtaloa mietitään (Rokillahan on jo yksi juurihoidettu kulmuri ja vielä samasta kulmasta) jotenki ne hampaat ei vaan meijän pojan suussa pysy ehjänä :/. Muuten odottelemme näyttelyjalat vipattaen kevään paria ryhmänäyttelyä :)

Jännityksellä odotamme mitä kaikkea tämä kevät tuokaan tullessaan! Mukavaa kevättä kaikilla!

Roki ja Frida















Talven aktiviteetteja
Repe 8kk

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Pikakelaus vuosilta 2008-2010 ;)

27.06.2008 - 23:41
No nyt se aika on koittanut, kun itse yritän tänne sivuille jotain kirjoitella. Enpä olis moista itse uskonut..:) Katsotaaan nyt mitä tästä tulee...Luultavasti käyn laittelemassa uusimpia kuvia koiruuksista aina välillä ja jätän sanailut lahjakkaimpien puuhiksi.
Muutama sananen kiellon päälle:
Meidän perhe on siis lisääntynyt pienellä flatti-tytöllä viime syksynä, kun Rokin tytär, Taka-Tapiolan Kaijun-Tyttö muutti meille asumaan. Nythän  Kuti on jo iso tyttö, melkein 11 kk. Tämän kesän nome tavoitteen ovat Tapsalla ja Kutilla taippareissa. Katsotaan sitten siitä rauhassa eteen päin. Lyhyesti Kutvosesta: Mitään tälläistä ei olisi uskonut olevan olemassa..:)

Muutamat nome-kokeet on käyty Rokin kanssa kokeilemassa. En nyt rupea niitä muistelemaan sen kummemmin, mutta jatkossa sitten kerron tuntoja kokeista ym. Tässä kuitenkin kuva Rovaniemen kokeesta, jonka menin itse töpeksimään  huonolla ohjauksella.


Tässä muutama muutaman kuva Kutin juhannus uinti -retkestä rapaojassa...hassu kakara tykkää sukeltaa ja vielä selällään...







Eiköhän tämä riitä näin ensikerraksi ;)

26.07.2008 - 19:11


Tässä tuumailee meidän pikku-rinsessa joka näki päivänvalon 22.7. Kuvassa ikää 4 vrk ja eka päivää kotosalla. Tyttö on osoittautunut rauhalliseksi tuumailijaksi (keneen lie tullut :)) ja toivotaan, että yhtä hyvätapaisena pysyykin! Koirat suhtautuu onneksi hyvin. Roki ei juuri käy edes haistelemassa ja Kutia kiinnostaa lähinnä ihmeelliset äänet joita vauvasta lähtee ja vaipat :).


07.07.2008 - 21:28
Taas ollaan kokemuksia rikkaampana palanneet arkeen. Viikonlopun kokeet ei menneet ihan putkeen, mutta ainahan ei voi voittaa ;) Lauantaina töpeksi Tapsa ja sunnuntaina Roki, eli pisteet siltä osin tasan :) Lauantaina kokeen haku oli kokonaisuudessaan ohjattua hakua kolmelle eri alueelle ja Rokin ja Tapsan startti vuoro oli ensimmäisessä parissa. Jännityksestä johtuen tuomarin ohjeet eivät menneet ihan perille, mikä ei ole ihme näin debyytti startissa (eli kaunaa ei kanneta ;)).

Tässä arvosteluja:
La VOI0 Tuomari Ekku Haataja
Ohjattavuus: Koira on hyvin ohjattavissa

Paikallistaminen: Selvittää tehtävän

Haku: Haku alkaa hyvin ja koira liikkuu alueella vauhdilla. Ohjaajan virheen vuoksi koira ajautuu väärälle alueelle ja tuo riistan

Yleisvaikutelma: Hyvän paikallistamiskykyä ja ohjattavuutta osoittanut koira joka ajautui väärälle riistalle hakualueella ja tuomari keskeytti.

Su VOI0 Tuomari Mikael Rönnbäck

Ohjattavuus: Går ur hand tar sök vilt

Paikallistamiskyky. Registerad båda löser båda uppgifterna mer om sök ( Roksu markkeeras myös alokasluokassa samaan aikaan tehdyn heiton ja oli aluksi menossa kovasti sitä hakemaan, kunnes tajusi matkaa olevan ihan liikaa ja palasi sitten alku peräiseen suunnitelmaan unohtaen molemmat markkeeraukset...seliseli)

Riistankäsitettely: Bra grepp ogh avlämningar

Muut ominaisuudet: Bra stadga

Yleisvaikutelma: Stark och arbetsvillig hane som  går ur hand i vatten dirigeringen.

Tästä siis jatkamme harjoituksia, eikä lannistuta.
Viikonloppu sujui muuten mukavissa merkeissä ja kruununa oli kun saimme uittaa Veskun ja Svansenin hienosti menneen kokeen päätteeksi Fin ja S Kva tittelin johdosta, onnittelut siitä vielä heille :)!

04.07.2008 - 22:41

Huh hellettä! Tällaisina päivinä keskitytään olennaiseen, eli villiin ranta elämään...:)


Roki, Kuti ja systerin Joy kirmailevat rannalla.


Roki lempi puuhassaan kauhomassa vettä etutassuillaan.

Treenaaminen on jäänyt vähiin, ja siksi jännittääkin mitä huomiset Tornion kokeet tuovat tullessaan. Itse päätin siirtyä sivusta seuraajan rooliin, kun meno on käynyt jo välistä hieman hankalaksi. Eli Rokia ohjailee viikonlopun koitoksissa Tapsa. Kirjoittelen lisää sunnuntaina (?) kun pääsemme taas sivistyksen pariin.

17.08.2008 - 12:39
Meille avautui Rokin kanssa mahdollisuus päästä starttaamaan Rantsilaan kiharamestaruuteen (vaikka ei käytetty edes paplareita :)). Jännitti aikalailla startata taas itse kun ei ole paljon treenaamaankaan ehtinyt. Vanhan ongelmat eivät olleet kadonneet minnekkään, eli yhteistyö ongelmat vesiohjauksessa pudottivat meidät korkeimmilta palkinnoilta. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen Rokin työskentelyyn kokeessa, omassa olisi taasen toivomisen varaa..Mitenhän sitä aina panikoi ja häslää? Ehkä se vielä joskus osuu kohdalleen, itsestähän tämä on enää kiinni!

Tässä eilinen arvostelu (arvostelijana Ekku):
Haku: Tehokas vauhdikas haku

Ohjattavuus: Ei saada ohjattu riistalle vedessä, maalla ok.

Paikallistamiskyky: Suorittaa tehtävän erinomaisesti.

Riistan käsittely: Nopeat ja hyvät ylösotot

Yleisvaikutelma: Tänään hyvää työtä esittänyt koira joka valitettavasti epäonnistui vasiohjauksessa, joka alentaa tämän päiväistä palkintosijaa.

Tulos VOI2



Roki on aloittanut metsästyskauden kyyhkystyksellä ja kokeilut jäävät näillä näkymin tällä syksyllä Ahvenanmaan flattimestaruuteen.

Kutista mainittakoon, että hän jatkaa koiraksi opiskelua ;).

Kuti

Kuti

Ja meidän "Ritva" kasvaa  kovaa vauhtia. Eilen hän pääsi ensimmäisiin nomekokeisiin (tai oikeastaan vain palkintojen jakoon jonka jän otti rennosti ja nukkui :)). Ehkäpä tässä tulevaisuuden nome-ohjastaja?
(kuvissa ikää 2vkoa)




14.12.2008 - 22:40
Lämpimät joulun toivotukset kaikille tutuille ja menestystä vuodelle 2009!

Roki-poro.
Kuti pääsi pälkähästä, kun yritti syödä sarvet. Eihän semmoista hyväksytä Petteri-ehdokkaalta!?


Heti ne sarvet alkoi kiristää päätä..

Frida-tonttu

Silmänisku..;)

Tiivistettynä s
14.12.2008 - 22:00
Vihdoin ja viimein saimme hankittua uuden masiinan ja voimme taas herätellä tätä virtuaalielämää eloon. Paljon ehti syksyllä sattua ja tapahtua, mutta muistelen tähän vain tiivistetyti.
Syyskuussa matkustimme Ahvenanmaalle flattimestaruuteen. Kokonaisuutena reissu oli hieno, vaikkei kokeissa menestyttykään. Koiristamme mukaan mahtui vain Roki, jonka kokeen kompastuskiveksi osoittautui hemaiseva kilpakumppani, jonka takapuolen haistelun seurauksena hakualueella kokeen tulokseksi tuli VOI0. Tuomarin kommentit olivat todella epä-Rokimaiset; Erittäin hyvä ohjauskoira, jolle toivoisin enemmän itsenäisyyttä markkeerauksissa ja haussa :D! Kiitokset Vielä Jorille ohjaamisesta!   Kiitokset vielä ystäville mukavasta seurasta :) Etukäteen reissu jännitti, kun mukanamme oli alle kahden kuukauden ikäinen tyttäremme Frida, mutta reissu sujui mainiosti ja tyttö osoitti koiraihmiselle tarvittavaa turnauskestävyyttä ja huimia unenlahjoja ;)
Marraskuussa ajelimme Timbalandin ja Fridan kanssa Vilppulaan jahtaamaan fasaaneja. Tänä syksynä jahtireissut on Rokin osalta jäänytkin aika vähiin, joten virtaa ja intoa riitti. Paluumatkalla ilmoissa olisi ollut toivomisen varaa...
Hmm..Tuossa ne suurimmat koirarintaman uutiset olivatkin. Tietysti ollaan treenailtu aina kun ollaan ehditty, pääsääntöisesti kiusauksen kohteena on ollut Kutvonen. Kutvosen paksun nahan alta on alkanut löytymään noutajalle sopivia ominaisuuksia ja tällä hetkellä ollaan oikein tyytyväisiä tämän hetkiseen tilanteeseen. Kutvonen on oikein mainio koira ja jostain syystä aina kun sitä ajattelee jostain vaan ilmestyy hymy huulille, nimittäin persoonaa siisä tytössä riittää :)! Viikko sitten Kuti oli hoidossa Tomilla ja se oli jätetty metallihäkkiin, mutta sehän ei Kutia pidätellyt: jotenkin se oli onnistunut kaatamaan yhden seinän ja päässyt vapauteen. Omituisinta on että häkin seinät kaatuvat sisäänpäin (miksen saanut olla kärpäsenä katossa) ....:D.
Koirankarvojen keskeltä kerrottakoon, että muutoinkin elämä on mallillaan. Frida kasvaa ja kehittyy. Aika kuluu niin nopeasti täällä kotosallakin! Me myös muutettiin lokakuussa Oulunsaloon ja myönnettäköön, että rivitaloelämä maistuu kerrostalon ja 30 m2 jäljiltä....


Frida ja Kuti. Tuleva kauhu-kaksikko?



31.01.2009 - 14:59
Roki ja Tapsa matkasivat Ruotsiin lintujahtiin. Valitettavasti saalis jäi laihaksi, mutta pääasia oli kai "poikien reissussa" ja kuntoilussa vaikka kotosalla odoteltiinkin suuria saaliita..
Sillä aikaa me tytöt ja Tomi käytiin ahkerasti treenaamassa. Kuti opiskeli lähihakua, seuraamista ja linjoja. Pikku hiljaaa Kutin pää on alkanut kypsymään ja tekemisessä on ajatusta :).

Kuti noutamassa.

Kuti lyhytkarvaisessa treeniseurassa : Piki, Kuti, Laslo ja Diiva (kyllä tuo flatti on iloisen näköinen ;)!)

20.01.2009 - 12:47
Uskallauduin ulos pakkaseen kameran kanssa, kun kerta aurinkokin paistoi. Otokset eivät olleet mitään loistelijaita..Nooh, harjoitus tekee mestarin..?  Koirat piti kuitenkin istuttaa tiukasti hankeen, jotta katsojan lajitunnistaminen on helpompaa..:D Kuti kun on koira josta ei liike kuvissa voi sanoa kuin mikäsoli!



Frida on oppinut ryömimään eli perässä juokseminen (ja karkuun juokseminen joillakin) on alkanut. Vauhti ei ole vielä päätä huimaava, onneksi, mutta sitäkin päättäväisempää! Kuti odottelee malttamattomana, milloin Frida oppii leikkimään sen kanssa, ja testailee tilannetta vierittelemällä Fridalle palloa. Vielä se ei Kutille kuitenkaan palaudu.

Frida reilut 5 kk

Meijän pikku-tytöt...
03.01.2009 - 19:09
Kutin lonkkakuvat saapuivat Kennelliiton raadin arvostelusta ja hyviltä ne näyttivät! Lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja polvet 0-0 !!
Tänä päivänä on takana treenit Jorin Pennin ja Kustin kanssa. Tehtiin linja- ja markkeerausharjoituksia, ensin junioreilla ja sitten senioreiden kanssa. Tyytyväinen saa olla junioireiden esityksiin! Molemmat kakarat tekivät treenit hyvin ja niin että tekemisen riemu näkyi positiivisesti otteissa. Seniori-polvi oli hiukan talviunilla vielä...Damikasalla vaihdeltiin dameja, etsiskeltiin dami suussa ym. juntturointia. Toivotaan, että kesään mennessä nämä ovat menneen talven lumia... :)!
Vuoden vaihde on mennyt lomaillessa ja treenatessa. Edistystä on ilmassa ja päivät senkuin pitenevät. Kiitoksia vaan treenikavereille, eritoten Tompalle hyvistä vinkeistä ;)!

08.03.2009 - 13:19
Vietimme Tapsan isyyslomaa Haapajärvellä, kotimaisemissa. Maalla on kyllä mukavaa, meijän kaikkien  mielestä.

Frida sen kun kasvaa ja ryömii kovaa vauhtia ympäriinsä. Uutuutena on kiipeily hyllyihin ja Kutin yli...:) Kutista on siis tullut elävä jumppa-matto!Kuvassa neitillä on ikää 7 kk.

Taisto-kissa asustaa Kumisevassa isäni luona. Taistoa ei juuri näy maisemissa kun Kuti ja Roki on kylässä, mutta liekö eläkeiän tuoma mukavuudenhalu tuonut Taiston sisälle nukkumaan mustista vaaroista huolimatta. Taisto yleensä ilmestyy maisemiin aina välittömästi kun automme takavalot ovat hävinneet näkyvistä... Taiston tarina Kumisevassa alkoi kun,  huristin Honda Monkeyllä kotiin pieni punainen kissa povitaskussa. Tuntuu kuisn se olisi tapahtunut eilen, mutta taistolla on jo 13 vuotta lasissa :) oi niitä aikoja...

Osaa ne Espanjalaisetkin noutaa :) ! Tässä kavereidemme Draman tyylinäyte.

Kuti ja Drama temmeltää.

31.05.2009 - 19:19
Jipii! Taippareissa käyty ja elastisuus mitattu! Kuti suoritti noutajien taipumuskokeet hyväksytysti saaden tuloksen NOU1! Ohjaava vaikutti tyytyväiseltä suoritukseen ja voi nyt hyvillä mielin hypistellä tulevan kesän koekalenteria :) Samoissa taippareissa NOU1:n sai myös Kutin Veli Kusti, Onnea!

Näin tuomari (Vesa Turunen) tuumi Kutista:
Sos.käyttäytyminen: suhtautuu hyvin vieraisiin.
Uimahalu: syöksyy veteen ja noutaa molemmat linnut.
Hakuinto: hakee hyvällä innolla ja kattaa koko alueen. Löytää helposti riistaa.
Noutohalu: hyvä lokilla, variksella ja kanilla.
Nouto-ote: Hyvät pehmeät otteet linnuilla ja kanilla.
Palauttaminen: Palauttaa linnut ohjaajalleen.
Reagointi laukaukseen: tarkkaavainen.
Itseluottamus ja aloitekyky: Suorittaa tehtävän helposti.
Yhteistyö: Erinomaisessa yhteistyössä ohjaajansa kanssa.
Yleisvaikutelma: Nuori narttu joka suorittaa sille annetut tehtävät helposti.


Kuti kevään ensimmäisissä vesitreeneissä.

18.05.2009 - 13:17


Rokin tyylinäyte


Ja Kutin pehmeä nouto-ote :)
15.05.2009 - 12:53
JIPPII ja JEE! Meijän kotisivut ovat päivittyneet, kyllä sitä kannatti odottaakin, kiitos taas Leena kovasti. Pitää ottaa itteä niskasta kiinni ja opetella ite sivuja päivittämään, ettei aina tarvitsisi toisia vaivata.
Tässä joitain kuulumisia:
Huhtikuussa Tapsa osallistui Roki kanssa Hankinomeen Kutin potiessa ensimmäisiä (jee sillekin :)) juoksujaan kotona. Hienostihan vanha-mopokin kulki ja voitto heltisi pojille. Samoin Tapsan joukkue Jormat töissä- sijoittautui joukkue kilpailuissa kolmanneksi :).
Kutin kevät on sujunut treenin täyteisesti ja taippareihinkin ollaan jo ilmoittauduttu. Tänään käytiin tekemässä kanin jälkiä. Tehtiin sekä taippari- että alo-luokan jäljet jotka sujuivat mallikkaasti alkukaahailujen jälkeen. Tapsa kävi oulutusohjaaja kurssin ja se onkin näkynyt treenien määrässä , eipä paljon isäntää oo kotona näkynyt...:)
Rokille sattui pieni haaveri kun hajettiin sitä "juoksuhoidosta" mummolasta. Antura aukesi sen verran pahoin että kevään näyttelyt piti peruuttaa, Eli sertin metsästys on jäänyt valitettavan vähiin tältä keväältä. Rokin nometreenikausi on myöskin saanut taas tuulta alleen ja koekalenterin katsastaminen on aloitettu. Katsellaan mitä tuleva koirakesä tuo tullessaan :)



fridan kevääseen kuuluu myös hyvää, vauhti kiihtyy niin että välillä ihan hirvittää :) Syöttötuolista tullaan näppärästi pöydälle konttailemaan ja lattialla noustaan seisomaan. Kävellä ei vielä, mutta askeleita otetaan tukien. Lisäksi Fridassa on havaittavissa noutajamaisia piirteitä, tavarat saa näppärästi paikasta toiseen suussa kantaen ja vieraiden tullessa sisälle ovelle rynnätään lauman mukana :D.


Neiti 8 kk ja herkullinen korva...

Ritu 9kk

02.08.2009 - 09:44
Heinäkuun alussa Torniossa tapahtui se mitä ollaan tässä ooteltukkin jo muutama vuosi...Roki sai viimesen ykkösensä ja luopui ikuisen varavalion tittelistä! Meillä on Rokin kanssa ollut pieniä "uskottavuus" ongelmia keskenämme ja olinkin suunnitellut että jos lauantain startissa korvat on jääneet taas kerran kotiin niin ohjaksiin tarttuu sunnuntaina Oulunsalonlahjanoutajakansalle eli Tomi. Roki pääsi yli Tomi "jännityksestä" (tähän asti Roki on jänskättänyt Tomia, joskus jopa oksentanut Tomin nähdessään...)lauantai illan treenausten päätteeksi ja tuloksena oli VOI1 ja uimareissu! Ikinä ei ole jännittänyt niin paljon ja mieleen painuvinta oli se hiiskumaton hiljaisuus kun tämä parivaljakko suoritti ohjaustehtävää, kukaan tuskin hengitti :)
Kiitos Tomppa, olette taitavia, yhdessä ja erikseen :D!

Rokihan tänkin voitti (siis se karkas rannalta) , eikä etes oottanu, vaan ui rantaan minkä kerkes. Herrasmies :D. Tomi ja Jori lupasi uida sitten yhdessä kun nähdään :)

Kuva Tea Parttimaa

FI KVA BIEHKAN KAIKU :)

Paljon on tapahtunut muutenkin tässä heinäkuussa. Muutimme Varjakkaan omakotitaloon/ mummonmökkiin (ja jos joku on kuullut huhuja 300m2:stä ja WT-halleista niin se on vaan Penan keksimiä huhuja..:)). Täällä maalla on niin mukavaa! Nyt on oma piha jossa Roki voi vietellä eläkepäiviä...eli vanha lupaukseni Rokille on pidetty ;). Frida täytti 1v ja äidin päivät täyttää juokseminen villikko lapsen perässä....
P.S Kutilla on käyty yhdessä nome startissa joka meni hiukan penkin alle, lievästi sanottuna. Kutilla vaan väsytti niin paljon että metsässä oli mukaa "nukkua" sotkan kanssa...Niin ja WT-kokeissakin pyörähdittiin, mutta joku tyhmä oli vienyt sinne veneen! Se oli aivan kamalaa....Että semmoinen vaihe meijän neitillä. Kyllä se tästä :)
Rokin poika Kusti sai ALO1 ensimmäisestä nome -startista! Onnea Kupe ja Jori :D!


Kusti
VUOSI 2010
14.4.2010 Roki Veteraani-iässä :)

Roki 8 v

Pikku-Penni 8 v


24.4. Näyttely Pyhäsalmessa. Roki ROP-VET saaden Vara-sertin. Arvostelu: 8-ärig hane av utmärkt storlek typ o proportioner. Härlig huvud. Vackert uttryck. Korrekt bett. välvinklad. välkroppad. Bra rygg o kors. Välmusklad lagom benstomme. ngt mjukt päls. Rör sig med steglängd. Ngt mjuka handlovar. Tuomari Lena Danker.

17.05.2010 - 08:56
Sunnuntai aamun koittaessa tehtiin riskit eväät, vietiin Frida mummolaan hoitoon ja suihkautettiin körö-golfilla Nivalaan. Paikallinen poppoo oli järjestäny mukavat kokeet ja lupsakan ilmapiirin, eikä kelitkään ollu hullummat näin ohjaajan kannalta.
Ensimmäisiä koiria seuratessa huomasin kokeen olevan suoritettavissa, joskin jokaisessa tehtävässä oli pieni kompastumisen paikka. Koe alkoi A-P:n kävellessä koirakkoa vastaan, normaalien kättelyjen jälkeen lähdettiin seurauttamaan koiraa koepaikkaa kohti, jolloin tuli laukaus ohjaukselle. Siirtyminen rantaan, koira veteen ja yli-uitolla joen vastarannalle(matka n.25m) taville, joka oli sijoitettu parin metrin päähän rannasta maalle. Ongelmana oli virtaava vesi, joka painoi koiraa vasemmalle ohjaajasta katsottuna. Toisaalta koiran noustessa vastarannalle, oli se tuulen alapuolella ja tuulesta riippuen vainu "kärsässä". Ohjauksen jälkeen siirryttiin joen penkkaa vasemmalle 15 metriä, josta tuli kakkos markkeeraus. Ensimmäinen pudotus oli kohtisuoraan vastarannalla ja maalla, toinen 20m vasemmalla ja veteen. Koirat nouti järkiään veteen pudonneen ensin, sitten tuli kokeen pahin koettelemus kun koira lähti noutamaan maallepudonnutta. Selvä kuva pudotuksesta mielessään saapui urhea soturi vastarannalle mutta virta olikin kuljettanut sitä n.10 metriä vasemmalle, koiran olettaessa nousevansa pudotuspaikan kohdalta. Kuti sai tuulelta apuja tässä kohtaa mutta niille kelle tuuli ei ollut suotuisa, muuttui markkeeraus hauksi. Tämän jälkeen oli vuorossa hakuruutu, jota vaikeutti lähetyspaikalta 10 metrin päässä sijainnut, kaksi metriä leveä vesioja, minkä takana riistat pötkötteli, lukuunottamatta yhtä fasaania. Kutilla meni hyvin (poislukien seuraaminen ja kutimainen haahuilu). Tuloksena AVO1 ensimmäisestä kyseisen luokan startista. Hyvää tuuria tarvittiin ja sitä meille myös suotiin.
Kutin koeselostus:
Haku: Tyhjentää haun erittäin tehokkaasti.
Ohjattavuus: Selvittää ohjauksen melko helposti.
Paikallistamiskyky: Näkee hyvin molemmat heitot, selvittää tehtävän.
Riistan käsittely: Hyvä.
Muut ominaisuudet: RL:tarkkaavainen.
Yleisvaikutelma: Erittäin tehokkaalla tavalla työskentelevä koira joka selvittää kokeen eri osa-alueet moitteetta. Koiraa ohjataan tyylikkäällä tavalla.
Kiitos Nivalan noutajille ja muille osallistujille!
T.Kuti ja Tapsa


30.5. Näyttelyt Haukiputaalla. Rokille EH. Arvostelu: 8-vuotias erinomaisessa kunnossa esitetty veteraani, jolla hyvät pään mittasuhteet ja ilme. Rittävä kaulan pituus, hyä eturinta ja runko. Aavistuksen pitkä lanneosa, hyvä lantio ja hännän asento. Pysty olkavarsi. Riittävät taka kulmaukset. Aavistuksen litteät käpälät, hyvä turkin laatu. Toivoisin aavistuksen enenmän raaja pituutta. Liikkuu riittävällä askelpituudella ja voimakkuudella. Mielyttävä luonne. Tuomari Katja Korhonen.


Poikamme Reino Elja Nikolai syntyi 31.5.2010 :)

Tuore Jorma ;D

12.6. Näyttelyt Kajaani Roki VSP-VET VaraSertillä. Arvostelu: Rotutyyppi erinomainen. Pieni, mittasuhteiltaan oikea uros, jonka sp-leiman pitäisi olla vaikuttavampi. Erittäin kaunismuotoinen pää, hyvä selkä ja häntä. Hyvä rinta ja raajat. Häntä nousee liikkeessä vähän pystyyn. Raajaluusto saisi olla hieman vankempaa. Hyvä karvapeite. Tuomari Esko Nummijärvi.
20.6 Kuti ja Tapsa nome AVO0 Lohtajalla. Yleisvaikutelma: Työhaluinen koira joka yrittää. Hyvä vauhti. Ohjaaja keskeyttää ohjauksen yhteydessä. Tuomari Ossi Kähärä.

23.6. Roki Muhoksella näytelmissä ROP-VET Varasert. Arvostelu: Hieman matala raajaiselta vaikuttava. Vankka runkoinen. Riittävä kaula. Hyvä selkälinja. Hyvin kulmautunut takaa. Kaunis ja ikäisekseen erittäin hyvässä kunnossa Liikkuu hyvällä askeleella. Tuomari Jouko Leiviskä.
4.7 Kuti ja Tapsa nome AVO2 Iissä. Yleisvaikutelma: Tarkka markkeeraaja, joka tekee myös hyvää työtä hakualueella. Löytymättä jäänyt ohjausriista vaikuttaa palkintosijaan. Tuomari Jyry Tuominen.

3.7 Roki PM-kokeessa Tapsan kanssa Iissä VOI3. Arvostelu: Hyvän työskentelyhalun omaava koira joka unohtaa täydellisesti markkeeraustehtävän yhteydessä olevat pudotukset. Lisäksi pieniä puutteita vesiohjaustehtävän loppuosassa jotka vaikuttavat palkintosijaan.

17.7. Kuti AVO- Tornion nomekokeista. Yleisvaikutelma: Hieman rauhattomanoloinen koira joka ei keskity tehtäviin tarpeeksi hyvin ja ohjaaja keskeyttää ohjaustehtävän aikana. Tuomari Risto Heikkonen.


Kuti


24.7 Kemin ryhmännäyttelyistä Kutille ja Rokille EH.Kutin näyttelyura huipentui näin ollen :) Kutin arvostelussa tuumailtiin näin: Rotutyyppi erittäin hyvä. Tänään lyhyessä turkissa kilpaileva narttu, jolla on oikean muotoinen kevytpiirteinen pää. Hyvä kaula. Selässä pieni painauma. Hieman pysty lantio.Hyvä rintakehä. Etujalat liikkeessä sik-sakkaavat. Raajaluusto voisi olla vankempi. Liikkuu ja esitetään hyvin. Tuomari Esko Nummijärvi.

Rokin arvostelu: Rotutyyppi erinomainen. Vähän matala raajaisen vaikutelman antava uros. Hyvä pää ja kaula. Selässä pieni painauma. Pysty lantio. Hyvä lantio. Hento luustoiset hyväasentoiset raajat. Liikkuu hyvin joskin rakaraajat ulkokierteiset. Hyvä karvapeite. Esitetään hyvin.
15.8. Rovaniemellä Kutille AVO3 nomesta. Arvostelu: Melko kestävä, innokas työskentelijä, joka voisi itsenäisesä työssä keskittyä hieman paremmin. Tämä yhdessä ohjauksessa ilmenneiden puutteiden kanssa vaikuttavat palkintosijaan. Tuomari Jyry Tuominen.

Kutille Lappeenrannan flattimestaruudessa AVO0. Arvostelu: Päivän koesuoritus on hakutyön osalta täysin tehoton mikä pudottaa tänään palkinnoilta. Tuomari Markku Bräyschy.
Rokille VOI2 (Tapsan ohjastamana) ja Finaalin 3, kokonaistuloksissa 4. ja Finaalin vanhin koira. (justiinhan täytin kiertopalkinto kansion jonka Roki sai kun oli finaalin nuorinkoira...niin se aika kulkee). Rokin arvostelu karsinnassa: Vahva metsästyskoira jolla tänään hieman ongelmia markkeerauksen sekä vesiohjauksen kansssa.

Finaalin arvostelu: Vahva metsästyskoira, joka omaa suuren itsenäisen työskentely innon. Huolimatta tästä vauhdikkaast menosta koira on varma riistan käsittelijä. Koiran sijoitukseen tänään vaikuttaa itsenäinen työskentely ohjatussa tehtävässä ja ja rauhattomuus passissa.

Jori ja Kusti & Tapsa ja Kuti

Kuti ja Kusti, taitaa olla sukuvika kun suu ei pysy kiinni ;)

Roki, Kusti, Penni ja Kuti

5.9. Nome-b Tornio Tapsa ja Kuti AVO3. Arvostelu: Hyvää työsentelyä kokeessa tehnyt koira jonka suoritusta heikentää vähäiset puutteet ohjattavuudessa sekä puutteellinen paikallistamiskyky. Tuomari Markku Bräyschy.

18-19.9 Nome-b Hailuoto Tapsa ja Kuti AVO2. Arvostelu: Vauhdikas ja tehokas koira joka suorittaa tänään erinomaisen hakutyön. Ohjaustehtävässä ja paikallistamistehtävässä jää parantamisen varaa, puuteet näissä laskevat palkintosijaa. Tuomari Jouni Vimpeli.

1.11 Kuti ja Tapsa aloittivat homekoira-ohjaajan koulutuksen Kannuksessa.