maanantai 29. elokuuta 2011

Pennelit 4 viikkoa :)

Pikku-koirat kasvavat huimaa vauhtia! Useat pennut painavat jo yli 2 kg. Viikonloppuna ollaan aloitettu ulkoilut kun ilmat olivat niin hienot. Kaikki tuntuivat viihtyvät pihalla ja maailmaa tutkittiin innokkaina. Nyt on toiveissa rakentaa suurempi pentuaitaus pihalle jotta ulkoilu olisi vielä kivempaa. Painiharrastukset on aloitettu ja osa pennuista yrittää kannella tarvaroitakin. Tulevia pennun ostajia on käynyt vierailulla ihastelemassa pentuja ja muutamia pentuvalintoja taitaa olla jo tehtynä ;) Hmm. onneksi meillä Tapsa valitseee pennun enkä minä, minulle kun kelpaisi aivan kaikki!


Mustapoika unilla

Pystypainit ;)

Hohhoijaa!

Camo-poika sylihoidosssa

Harmaa poika

Veeeenytys, punainen-tyttö

Sininen-tyttö

Sopu sijaa antaa :D
Puna-valk tytteli


Frida hoitaa innokkaana pentuja

Meillä valmistaudutaan ensi viikonlopun flattimestaruuteen Hailuodosssa. Itse olen ollut järkkäämässä kokeita ja toimin kokeissa AVO:n luokkavastaavana. Tapsa ja Roki pääsevät sitten tosi toimiin. Toivottavasti ilmat suosisivat tapahtumaa! Ihanaa päästä "ihmisten" ilmoille pitkästä aikaa! Lapset ja koiran pennut jäävät siskojeni hellään hoivaan kotiin.

Minä ja Syltty


Reino pääsee vain pentuaitauksen ulkopuolelle

Roki ja Tapsa (näin meillä treenataan kokeisiin ;))






sunnuntai 21. elokuuta 2011

Pensselit melkein 3 vkoa



Koitimme ottaa pennuistta yksilö kuvat, mutta aika koomisia näistä tuli osasta. Pennut olivat ensin liian nälkäisiä ja sitten syötyää väsytti kovasti. Lisä haastetta toi huono valaistus, koska kuvat oli otettava illalla kun ihmispennut nukkuvat (tai ainakin puolet)...Joka tapauksessa, tässä ne tulee pennut 18 vrk:
nro1 Oranssi-narttu, selkeesti osaa esiintyä ;)


nro2 Pinkki-narttu (suurin tyttö) ahmatti

nro3 Punainen-narttu, säpäkkä peli

nro 4 Kulta-narttu, huomaamaton, oppi viimeisenä syömään pullosta ja lautaselta

nro5 Puna-valk.-narttu pienin nartuista, vilkas 



nro 6. Camo-uros seikkailija, ekana ulkona pentulaatikosta


nro 7. Sininen-narttu syntyi ulos, eli takana vauhdikas alku


nro8. Hopea-uros suurin pentu ja kovin syömään ;)

nro9. Musta-uros, rauhallinen ja leppoisa.



Söpöläinen

Paranemisia

Kuti näyttää toipuvan hienosti nisätulehduksesta. HUH HUH! Nisään jäi pieni pahkura joka luultavasti koteloituu. Tässä Tapsa tyylinäyte iltalypsytä viikon takaa...

Pennut voivat hienosti. Ollaan annettu nyt pari päivää heille kiinteää ruokaa, jauhelihaa ja nappula pirtelöä, NAM. Kaikki pennut syövät pöperöä, toiset ovat selvästi ahneenpia kuin toiset. Kaikki pensselit painavat reilusti yli 1 kg ja suurimmat 1,5 kg. Kaikkien silmät ovat auki ja jalatkin pelaavat jo. Eilen yllätin pennut  leikkimästä! Ne painivat ja yrittivät "purra" toisiaan :D, ihanaa! Olemme aloittaneet myös pillikoulutuksen heti kun kiinteä ruoka aloitettiin, eli pennut "kutsutaan" pillillä syömään. Kuti on toivuttuaan hoidellut pentuja hienosti, mutta imettäminen on ollut jostain syystä nyt hankalaa. Luultavasti se oli liian aikaisen liian kipeenä, tai jotain muuta. En usko että se olisi kipeä, mutta jonkin laisen kolhun se n hoiva vietti on saanut, koska viikko sitten kun se oli vielä toipilas se imetti pentuja mielellään. Onneksi se kuitenkin jonkin verran imettääkin sen verran että pennut pärjäävät kiinteän ruuan avustuksella hyvin. Tuttipullot ollaan heitetty nyt narikkaan.

Samaan aikaan toisaaalla.

Hopea-poika

Pikku-possut syömässä, on muuten aika sottasta hommaa!

Sorsastusta ja voi Pyhä Sylvi


Sorsastuskausi korkattiin Rokin ja isännän kanssa. Muutama tyylikäs nouto saatiin vaikka lento aloituspäivänä oli melko kehno edellisiin vuosiin verrattuna. Se lievittää hieman harmitusta kun en pääse itse iltalennoille, ihmislasten ja karvaisten lasten vuoksi, mutta onneksi päiväsaikaan löytyy innokkaita hoitajia ;)

Sylvi parka on viime aikoina kunnostautunut lähinnä muuttolaatikoiden silppuaamisessa. Välillä ollaan yritetty hiukan treenailla. Tänään tehtiin ekat vesinoudot ja käytiin vähän uimassa veneen perässä. Sylvi on myös hyvin oma-alotteinen, hän on oppinut aukomaan itse ovet, ja karkailee vähän väliä pihalle. Onneksi se ei täällä maalla juuri haittaa :)

maanantai 15. elokuuta 2011

Nisätulehduksen täyteinen vko2

Riiviöt


Pennut alakavat olla pian 2 vkoa vanhoja ja täytyy sanoa että raskasta on ollut. Kuti-raasu on potenut nisäänsä ja ollut tosi kipeä. Helpotusta saatiin viikonloppuna eläinlääkäriltä joka näytti oikeat otteet lypsämiselle ja Tapsa onkin kunnostautunut tässä hommassa hienosti. Eilen saatiin tulehduserite liikenteeseen! Niin ällöttävää kuin se verinenmätä-visva oli niin kyllä se omaakin rinnan puristusta helpotti! Kuti nauttii tästä kivuliaan näköisestä rintahieronnasta ja nukkui eilen toimenpiteen ajan (ja hengitti levollisesti varmaan 3 päivään). Aikaisemmin olimme käyttäneet aivan liian helliä otteita ja lypsäneet liian lyhyitä aikoja. Eritettä saatiin ulos kahteen oteeseen PALJON n. 2 tunnin yrityksen jälkeen ja nyt rinta vaikuttaa pehmeältä. Kutilla kipujen takia hieman uinahtaneet hoivavietit heräsivät kuin sormia napsauttaen (sunnuntain se melkeín seisoi pentulaatikon vierellä, katseli pentuja ja vinkui, raasu). Harmittaa, kun ei aikaisemmin osattu tätä tyhjennys tekniikkaa ja pystytty helpottamaan koiran olo aikaisemmin. Nyt nisät ovat erityistarkkailussa ja ootellaan milloin tulehtunut nisä lopullisesti paranee. Huolta aiheuttaa vielä turvotus joka on laskeutunut etujalkaan ja etujalkojen väliin. Tästä pitää vielä konsultoida eläinlääkärin kanssa, eli vielä ei olla huokaistu helpotuksesta.
Aamulla oli kyllä ihan tippalinssissä kun Kuti pötkötteli pentulaatikossa ja hoiti vauvojansa. Olisipa nämä vaikeudet jo pian takana. HUH HUH!
Camo -poika (pienin poika)
Pensselit näyttävät voivan hienosti. Olemme antaneet heille pullosta lisämaitoa viikonlopun, mutta eilen lopetimme lisäsyötön kun Kutin olo parani ja se alkoi viihtymään laatikossa paremmin. Saimme ohjeeksi lisäruokkia pentuja, jotta emo saisi aikaa ja voimia toipumiseen. 2 pentua on tällä hetkellä erityistarkkailussa löysän vatsan vuoksi, mutta kaikki ovat virkeitä ja reippaita ja ennenkaikkea ruokahalut ovat kohdallaan. Pentujen silmät alkavat avautumaan ja 2 pentua on ylittänyt 1 kg rajapyykin ;) Pennut ovat olleet tyytyväisen hiljaisia ja tuntuvat olevan autuaan tietämättömiä maailmanmurheista ympäristössä. Toivotaan nyt päästään nauttimaan tästä pentuajasta vihdoinkin!
Kiitos kaikille vinkeistä ja neuvoista sekä henkisestä tuesta.  Ja anteeksi kaikilla joita olen piinannut kysymyksillä ja puhelinsoitoilla ( luultavasti ollaan eläinlääkereiden mustalla listalla kun olen mm.soitellut 4 eri päivystävälle eläinlääkärille ja kahdelle eläinklinikalle useita kertoja...).


Kipää äiti



Musta poika (isoin poika, syntyi viimeisenä, pieruna ;))

Kulta-tyttö (pieni tyttö)

Iso-Bertta (porukan köriläs)

Vielä ollaan aika rauhallisia, mutta oottakaapas..


keskiviikko 10. elokuuta 2011

Nisätulehdus(?) ja pennut 1vkoa



Voi huolta ja murhetta! Kaikki sujuikin niin helposti ja hyvin kunnes rysähti. Kutin vointi romahti tiistaina äkisti n.3 tunnissa). Se muuttui apaattiseksi ja kuume nousi. Kiikutimme hänet eläinlääkärille ja kuume oli noussut 41 asteeseen koira kuolasi ja oli tosi apaattinen. Tilanne oli kertakaikkisen kamala! Nesteytyksellä ja lääkityksellä vointi saatiin parannettua ja kipaisin hakemassa pennutkin lääkäriin. Ruokailu hetki vietettiin kunnaneläinlääkärin vastanotolla emon ollessa tipassa. Mietiittiin mitä tehdään, laitteiden puutteiden tai huonouden vuoksi syytä romahtamiseen ei ollut ja nisätkin näyttivät suhteellisen hyvilät. Epäiltiin kohtutulehdusta, vaikka normaaleja oireita tähän ei ollut. Mietittiin jopa leikkausta päivystäjän avustuksella täällä Haapajärvellä kun Ouluun ei enää illalla päässyt lääkäriin. Saimme kuitenki Iisalmesta ajan ja pakkaseimme koirat kyytille ja ajoimme Iisalmeen. Ultrassa ja röntgenissä ei kohdussa näkynyt mitään. Kutin vointi oli jo tosi hyvä tässä vaiheessa. Verikokeet ja virtsakaan ei näyttänyt mitään, tulehdusarvot olivat vain hitusen koholla. Tästä syystä romahtamisen aiheuttajaksi ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin nisä, joka oli hieman kova ja turvonnut. Saatiin lääkekuuri ja pennut syötettyä ajelimme yöllä takaisin kotiin. Onneksi ei päädytty leikkaukseen Haapajärvellä! Lääkärit olivat kyllä ihmeissään voimakkaista ja äkillisistä oireista. Seuraava päivä sujui hyvin ja kuumetta ei ollut. Seuraavana yönä lämmöt nousivat hitaasti 39.8 asteeseen jolloin päivystykseen soiton jälkeen päätettiin antaa tulehduskipulääkettä. Aamulla lämmöt olivat normaalit taas. Aivan kamala tilanne. Toivottavasti Antibiootti alkaisi pian tehoamaan. Nyt vaan seurataan että pennut söisivät varsinkin tästä "turvoke tissistä". Kaisesta huolimatta Kuti syöttää pentuja ja toivottavasti pulloruokintaa ei tarvisi alkaa. Aika kuluu pentulaatikon reunalla... Pennut ovat kuitenkin kasvaneet hyvin eikä niillä ole hätää, onneksi.
Tässä kuvia pennuista 5 vrk


Villalanka pannat rispaantuu ;)


Keltainen poika


Iso-Bertta ja sininen tyttö


Kaikesta huolimatta muuttomme on jatkunut tällä viikolla ja viimeiset tavarat Oulunsalosta tulee tänään. Roki ja Tapsa ovat myös ehtineet kyyhkyjahtiin molempina aamuina. Meillä nukutaan sitten vasta talvella.

lauantai 6. elokuuta 2011

Pienet mustit saapuivat!

Kuti vrk ennen pentuja


Viimeiset viikot ovat olleet kiireistä aikaa. Ollaan muutettu paikka kuntaa, Olen aloittanut työt, lapset ovat aloittaneet päivähoidon ja Kutin pentuja ollaan odoteltu kuumeisesti ja suurella jännityksellä. Odottavan aika palkittiin illalla 3.8. kun pennut syntyivät 2 päivää ennen laskettua aikaa. Syntymän tiedettiin olevan lähellä kun edellinen yö rampattiin ulkona suolistoa tyhjentämässä ja edellinen päivä vietettiin levottomissa merkeissä. Illalla sitten rauhoituttiin ja kun Kuti rupesi tyytyväisenä nukkumaan pentuhuoneeseen ajateltiin että annetaan hänen olla rauhassa ja kerätä voimia. Tässä välissä mentiin nukuttamaan lapsia ja eipä olisi uskottu että kun ovi seuraavan kerran avattaisiin olisi pentulaatikko saanut uusia asukkaita! Näin meille sitten kävi, että 2 ensimmäistä pentua syntyi meiltä varkain ja kun Tapsa haki minut katsomaan oli 3 pentu jo syntynyt. Kutilla oli tilanne hallinnassa, jotenka meillä oli tilaisuus vain ihastella tätä jännitys näytelmää. (tietenkin minun oli välillä ihan pakko vähän käydä räveltämässä paikalla...:)) Laskimme että ensimmäiset pennut syntyivät joskus klo 23 jälkeen, 3. 23.45 ja neljäs tuli nopeasti perään klo 23.50. Tässä vaiheessa ei vielä pentuja sen kummemmin tarkisteltu, vaan odoteltiin että tilanne alkaisi rauhoittumaan. 5. pentu syntyi klo 00.53 ja numero 6 klo1.11. Tämän pennun kohdalla olin hieman huolestunut kun tämä ei muiden tavoin "rynnännyt" tissille vaan pötkötteli paikoillaan. Vielä 2 tunnin päästä se torkkui ja olinkin varma ettei tämä tästä virkoaisi vaikka yritin sitä tissille opastaa. Iloksemme poju kuitenkin virkosi ja aamulla meni muiden matkassa kuin vanha tekijä. Näiden kuuden pennun jälkeen Kuti osoitti merkkejä että haluaisi mennä ulos tarpeilleen. Tapsa lähti käyttämään Kutin ulkona, ja kyllä ällistyin kun kohta sieltä tultiin pentu kädessä pois...Ei menny tämäkään ihan suunnitellusti, tämä extreme tyttö syntyi klo 1.27 pissareissulla ;) HUH! Tässä välissä olikin pidempi väli ja luultiin että pentuja ei enemää tulisi. Punnittiin syntyneet pennut ja tarkastettiin sukupuolet. 6 narttua ja 1 poika! Ei oltu uskoa silmiämme! Toiveissa oli narttuja joita on varattu 5 kpl ennen syntymää, nyt jos kaikki hyvin sujuisi olisi kaikille haluajille narttupentu :D
Elokuva kuitenkin jatkui klo 4.20 jolloin poika nro8 syntyi ja vielä hännän huippuna ja äänimerkin saatteleman syntyi poika nro 9 klo 4.35. Olo oli sanoin kuvaamaton! Kun pennut soivät tyytyväisinä (onneksi kaikille löytyy oma nisä :)) päätimme malttaa lähtä nukkumaan, olihan minulla aamulla työpäivä. Kaikki näytti rauhalliselta ja Kutilta supistelutkin olivat loppuneet.
Paljon hyvää, mutta jotain huonoakin. Aamulla Tapsa soitti minulle töihin että Kuti oli alkanut käydä levottomaksi ja näyttäisi supistelevan. Ulkoilu lenkin jälkeen se synnytti vielä n. klo 9 kuolleen pojan nro 10.
Nyt Kutin olo muuttui huomattavasti ja se alkoi syödä ja selvästi nauttia pentulaatikossa olosta. Pennuista hän pitää hyvää huolta. Toiset koirat ovat uteliaita pentu huoneen tapahtumista. Kuti ei ole moksiskaan vaikka joku välillä ovelta kuikistelee. Ulkoilemaan Kuti alkoi heti toisten koirien kanssa ja suhtautuu toisiin koiriin kuten ennenkin eli ei ole ylisuojelevainen pentuja kohtaan. Kuti on ulkoisesti palautunut ällistyttävästi 9 pennun kantamisesta. Kroppa on palautunut jo aivan normaaliksi, tämä herättää allekirjoittaneessa hieman kateutta ;)


Eka kuva pentusista


Pennut merkattiin villalangalla kun maali ei pysynyt..:)

Äiti hoitaa

Lila nauttii elämästä

Pennut ovat kasvaneet kovasti ja yli puolet pärjää jo voipaketille.
Tässä vielä kaikkien syntymä- ja 3 vrk:n painot vertailuna
1. Oranssi narttu 420g/ 522g 
2. V.pun narttu 445g/ 535g
3. Lila narttu 460g/ 503g
4. Ruskea narttu 360g/441g
5. valkoinen narttu 410g/ 464g
6. Raita uros 413g/ 468g
7. Sininen narttu 390g/ 474g
8. Keltainen uros 405g/ 501g
9. Vihreä uros 440g/ 524g

Nyt me vain ihastelaan ja nautitaan pennuista!