sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Pensselit 5,5 viikkoa

Viikonloppuna saimme vieraita Filurin Kennelistä. Tiina ja Junnu testailivat pentuja ja näytimme pennuille myös riistaa. kokonaisuudessaan testit olivat mielenkiintoisia seurata ja alkoihan niitä pieniä eroavaisuuksiakin löytymään! Oli hienoa kuulla ulkopuolisen arvio pennuista ja saada erillaisia näkökulmia asioihin.  Pääsääntöisesti pentue on tasainen( kuten olemme jo huomanneetkin) eikä suuria poikkeavuuksia ole. Me saimme arvokasta tietoa lähinnä omaan pentuvalintaamme ja tietenkin tietoa jaettavaksi tulevien pennun omistajien kanssa.  Meille itselle kun on hakusessa homeidenhaistelijaksi tuleva työkoira, eikä varsinaisesti päätyönään nomeileva/metsästävä pentu, on meidän katseltava hieman erilaisia asioita kuin ihan vain metsästyskoiraksi tulevan pennun kohdalla. Pennut tulevat siis eri käyttötarkoituksiin tulevaisuudessa ja kaikista pennuista löytyi hyville harrastuskoirille ominaisia piirteitä. Nyt ynnäillään ja mietitään tulevien pennun omistajien kanssa minkälaisia ominaisuuksia pennuista pitäisi löytyä. Tietenkään mikään ei ole mustavalkoista, eli valinnat eivät tule varmasti olemaan helppoja vaikka mitenpäin testailee ja vatvoo :D

Pentuja testattiin siis oudossa ympäristössä (hevostallissa) heille outojen ihmisten seurassa ja tietenkin yksitellen ilman lauman turvaa. Pennut olivat testeissä vain 5,5 viikkoa vanhoja, mutta tavoitteenahan olikin eroja pentujen välillä. Testissä testattiin mm. sosiaalista käyttäytymistä, dominanssia, reagointia ääniin, korkeisiin paikkoihin ja regointia erillaisiin pintoihin ja rajoihin, ja sitten vähän leikiteltiin rätillä (taisteluhalukkuus) ja pallolla. Kirjoittelen testin tuloksista vähän myöhemmin lisää pentu kohtaisesti.
Riistaan tutustuttiin 3 pennun ryhmissä. Riistana oli telkkä jolla oli vedetty jälki. Osa pennuista jopa jäljesti linnun ja kaikki tarttuivat kiinni riistaan. Pojat olivat hieman hitaampia äkkäämään linnun (eivätkö miehet yleensäkin ole ;)) ja tarttumaan riistaan, mutta  ongelmia ei ollut. Tarkoitus on huomenna kokeilla vaakkua. Myös lisää testailuja tullaan tekemään hajuilla ja alustoilla.
Nyt onkin aika esitellä 5,5 vko: n ikäiset pensselit ("merkeissä on kommentteja testituloksista, muut kommtit ovat omia havaintojamme pennuista):

1. Oranssi narttu
"tutkii hyvin ympäristöä, itsenäinen. Ei ota juuri kontaktia vieraaseen (ei tullut karsinasta). Hyvä äänessä. Pelkää korkealla. Tykkää ruuasta"
Tällä viikolla kunnostautunut piha-aidasta karailussa. Vilkas. Riistalla ok


2. Pinkki narttu

"Tykkää vieraista, mutta mielistele. Tutkii hyvin ympäristöä. Ei reagoinut ääneen. Saalistaa ja lähtee pallon perään. Häntä pystyssä korkealla. Taistelutahtoa jonkin verran. Reagoi "roikotukseen""
 Kantoi ensimmäistä näkemäänsä riistaa. Nätti eikä enää niin iso-bertta :)

3. Punainen narttu

"Itsenäinen. Hakee kontaktia, ei tule kuitenkaan iholle. Eniten taisteluviettiä ja tahtoa, tarttuu rättiin. Hyvä äänessä. Ei pelännyt korkealla.Reagoi roikotukseen vähän." Hyvä riistalla, huomaamaton ja rohkea. 



4. kultainen narttu
Parantaa testin loppua kohden, hakee turvaa seinistä alussa. Ei reagoi ääneen. Alistettaessa haukkui ja vinkui. Hyvä ylhäällä -> havaitsee rajat. Häntä heiluu vimmatusti. Ei ahne" Kulta-tyttö on porukan pienin, on viime viikkoina petrannut kovasti ja nyt yleensä porukan keulilla menossa. Kova leikkimään. Riistalla ok.


5. Puna/valk narttu
"Ei ota vieraaseen kontaktia. Tutkii nopeasti ympäristöä. Leikkii saalisleikkejä ja seuraa palloa. Reagoi voimakkaasti ääneen (jäi päälle)Liikkuu korkealla, hakee turvaa. Syö, ei ahne" Sähäkkä ja vilkas porukan toiseksi pienin tytteli :)


6. Sininen tyttö
"Jännittää, mutta ei menetä toiminta kykyä. Kontaktikone, hakeutuu ihmisten seuraan. Reagoi ääneen hyvin. Häntä heiluu. Ei kovin itsenäinen, Ei syö hyvin" Kuvauksellisin söpöläinen. Frida suuri suosikki. Kova rähisemään ja kiusaamaan muita penneleitä. Riistalla ok.


7. Camo uros
"Reagoi hitaasti, tutkii hyvin ympäristöä. Ei ota kovin hyvin kontaktia vieraaseen. Ei tärrää korkealla. Syö mutta ei ahne. Oli nukkumassa" Vilpertti, pojista leikkisin. Hieman varauksellinen uusissa paikoissa.


8. Harmaa uros
Ottaa hyvin kontaktia. Tutkii nopeasti ympäristöä. Tällä oli kivaa! Luottavainen. Lähtee pallon perään. Ei reagoi ääneen. Liikkuu korkealla." Pienin poika, ollut huomaamaton. Riistalla ok.


9. Musta poika
Lähtee hyvin tutkimaan paikkoja. Pelkää korkealla, tököttää. Ei reagoi leikitykseen. Reagoi hyvin ääneen. Rohkea, ehkä kovapäinen" Riistalla ok. rauhallinen nallikerhu, suurin pojista. Ei osallistu yleensä rähinöinteihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti